Mustimmat laulut


Loppusyksyllä kirjaston musiikkiosastolla järjestettiin kilpailu, jossa sai ehdottaa kirjaston mustinta laulua perusteluineen. Reilun kuukauden aikana ehdotuksia tuli kaikkiaan 57 kappaletta, ja ehdotusten hajonta oli suuri. Musiikkiosastolle tuli paljon erinomaisia perusteluja sekä valtavasti palautetta. Kävimme myös mielenkiintoisia keskusteluja aiheesta minkälaista on synkkä ja melankolinen musiikki, näkyykö pimeyden keskellä valoa ja miksi musiikkiosaston sellaista ylipäänsä täytyy ihmisiltä kysellä.

Voittajakappaleeksi äänestettiin Los Bravos -yhtyeen alun perin 60-luvulla esittämä kappale Black is black (I want my baby back). Suomeksi kappaleen esitti 60-luvulla Topmost nimellä Näen mustaa vain.

Black is black -kappaletta ehdotti kolme kilpailuun osallistunutta. Kappale vei voiton seuraavin perusteluin:
-    nimikin jo sen sanoo
-    nimi kertoo laulun synkkyydestä ja jätetystä ihmisestä
-    nimi kertoo ja on hyvä biisi

Los Bravosin esittämän Black is black -kappaleen voit katsoa ja kuunnella tästä tummanpuhuvasta linkistä.
http://www.youtube.com/watch?v=VVWNZPOUhO8

Toiselle sijalle ylsi kaikkiaan neljä eri kappaletta, jotka kaikki saivat kahden äänen kannatuksen.

Tommi Läntisen riipaisevaa koulukiusauskuvausta Syvälle sydämeen sattuu -kappaletta perusteltiin seuraavasti:
-    muistuttaa omista kokemuksista koulussa, jotka koko elämän ovat varjostaneet oloa
-    aina vaan ajankohtainen kiusaaminen koulussa

Billie Holidayn Strange fruit - kappaletta perusteltiin seuraavasti:
-    kamalan kaunis
-    kappale kommentoi Yhdysvaltojen etelävaltioissa tapahtunutta valkoista terroria ja mustien lynkkauksia. Oudot hedelmät ovat puista roikkuvia hirtettyjä mustia, ja laulu kuvaa ihmismielen pimeintä puolta. Ainoa oikea esittäjä on Billie Holiday.

Rolling Stonesin Paint it black -kappaletta perusteltiin seuraavasti
-    laulu on musta ”väreillessään” mustia sävyjä. Laulussa tietysti lauletaan myös väristä ja värittämisestä

Black Sabbathin kappale Black Sabbath vetosi kuuntelijoihin seuraavista syistä:
-    se vaan on synkkä biisi, kun liittyy kokonaan saatanaan ja tosi synkät sanat
-    se on maailman ensimmäinen raskas kappale ja kaikkein raskain sekä pelottavin

Lisäksi seuraavia kappaleita ehdotettiin mustimmaksi lauluksi:

Tuomari Nuormio Lasten mehuhetki
Perustelu   Mustaa huumoria lasten vanhemmille. Komppi hieno väärinpäin käännettynä. Säv./san./sov. hieno
Kollaa Kestää Sotakoira Musti
Perustelu Eläinten (kuin myös ihmisten) käyttö sodassa pitäisi ehdottomasti kieltää
Tuula Amberla Auto sammui maantielle
Perustelu  ”Auto sammui maantien laitaan keskelle korpisuoraa, se on kuin kuolema, joka hetkeks’ tarttuu miehen arkipaitaan ja sanoo, että terve vaan, me vielä kohdataan ja kokoukset sujuu hyvin myös ilman sua…”
Hypnoottinen kertosäe on terveellinen muistutus kuolevaisuudesta ja konkretisoituu, kun on kerran jäänyt maantien laitaan syysmyrskyllä Kiskon korpeen ennen kännykkäaikaa.
Eero Aven   Metsurin koira
Perustelu  No kun se yksin kuutamolla ulvoo niin onhan se vallan surkiaa.
Kauko Röyhkä  Paha maa
 Perustelu   Pohjoista angstia tanssin tahtiin
Kauko Röyhkä Paska kaupunki
Perustelu Tiivistää elämään, itseensä ja ympäristöönsä kyllästymisen ja turhautumisen tunnot. Ei tänään mitään tapahdu!
Radiopuhelimet Avaruus cd:n kappaleet Hra Mulkku ja rva Rasva, Kaupunkilaisjärkeä, Viiksimies, Tervetuloa
Perustelu  Kaikissa kappaleissa terävää, huumorilla maustettua, ajan, arvojen ja modernin elämäntavan arvostelua.
Timo Rautiainen &    Trio Niskalaukaus Elegia
Perustelu  Jarkko Martikaisen sanoittamassa kappaleessa ei ole onnellista loppua, eikä tunnelin päässä näy valoa. Eräässä kappaleen arvostelussa sanotaan myös, että ”Kaunis melodia aleviivaa kappaleen korutonta tunnelmaa”.
Pekka Himanka Kankaan kaunis Katriina
Perustelu Kuuntele itse
Taikakuu  Hiljainen on laulu rakkauden
Perustelu Tarina suhteen päättymisestä ja miten vaikea on olla yksin sen jälkeen.
Elastinen  
Perustelu     Ne on parhaita.
(Kirjastotädin kommentti: Elastisen Elaksis Kivi -albumi on erinomaista riimittelyä ja mikä olisikaan synkempää kuin kansalliskirjailijamme elämä.)
Miljoonasade Marraskuu
Perustelu    Hyvät sanat! Jotain toivoa kuitenkin, ei liian synkkä sanoma.
Tuomati Nurmio Valo yössä
Perustelu    Yön on oltava todella musta, jos vain taksin katolla valo on yön ainoa valopilkku.
Anna Abreu   Are you ready
Perustelu    Koska Idols-finalisti Anna Abreu on minun suosikki.
Lordi Hard Rock Halleluja
Perustelu    Koska Lordi on hirveä!!
Evergrey  When the walls go down
Perustelu  Synkkyys, tummuus ja melkeinpä kauhukin yhtyvät täksi mustuuden ylistykseksi ja niin komeasti.
Kom-teatteri Pohjolan lumiset kalmiston hongat
Perustelu  Kauniin surullinen Chydeniuksen sävellys. Kaunis kappale, julmat sanat.
Nick Cave Your funeral and my trial
Perustelu  “I’m begging you baby, cut out that off the wall jive you know you gotta treat me better, if you don’t it gotta be your funeral and my trial”
Adrian Snell    Alpha Omega
Perustelu  Veret seisauttava cd sanomaltaan. Ihminen käyttää väärin maapalloa, josta osoituksena on El ninjo ja muut ressit. Maan perustukset järkkyvät kun ihminen toimii vastoin Luojan ohjeita maapallolla. Loppupeleissä Persoonallinen paha, joka haluaa pahaa ihmiselle, temmeltää maan päällä ja tapahtuu kaikenlaista ennen näkemätöntä. Musiikki on esitysasultaan tummaa ja helposti huomaa suurempien voimien mittelyn maan päällä.
kansanlaulu  Kuinka se joki taisi suora olla
Perustelu  Hyljätyn valitus
Franz Schubert   Gute Nacht Winterreise -kokoelmasta
 Perustelu   Tie päättyy elämässä ja rakkaudessa
Iron Maiden   Fear of the dark
Erik Satie Gnossienne 1 (parhaiten harpulla esitettynä)
Perustelu   Kuvaa maailman synkkyyttä. Onhan niitä synkkiä kappaleita, mutta tämä on oikeaa musiikkia.
Ismo Alanko  Lasinen elämä
Perustelu   Kurjempaa elämä ei voi olla.
Armas Järnefelt Korpivaellus
C.M. Bellmann  Epistola 12; Elegia tappelusta Gröna Lundissa
kansanlaulu Velisurmaaja: mistäs tulet, kustas tulet poikani poloinen
Metallica   kaikki kappaleet
Morrissey
Perustelu  Mustaan iltaan, aamuun ja päivään voisi paras melancholy olla herra Morrissey. On nii hiljast ja harmaat. Mut tyylikkääst kato!
Summoning Nightshade forests
Perustelu Ensinnäkin kappaleen sävelkulku on hyvin tummanpuhuva ja korvia raastava, mutta tuskaan sekoittuu kaunista kaipuuta. Toiseksi lyriikat, jotka lainaavat Tolkienin tekstiä ”Nevermore shall I wake on a snowy bed, never ’till the sun fails and the moon is dead”
Timbaland  Apologize
 Perustelu IhQ!
Hector   Työttömän arkiviisu (Ei mittää)
Perustelu  Minulle tuli välittömästi mieleen Hectorin laulu ”Maanantai ei mittää, tiistai ei mittää, keskiviikko ei mittää” Oikea pessimistin toivelaulu.
Jean Sibelius  Tuonelan joutsen
Perustelu Sibeliuksen Tuonelan joutsen saa sydämeni vuotamaan surua, tuskaa ja kyyneliä. Teoksen synkkyys tulee matalasta taustavärinästä, sellon ja englannintorven hyvin synkästä melodiasta.
Twilight Guardians The Game
 Perustelu Kuuntele se niin tiedät
Ismo Alanko Kun Suomi putos puusta
Perustelu Tämmöttös
Jarno Sarjanen Vangin toive
Perustelu  Ei onneksi usein kuulu, mutta karaokessa joku veti sen viiden kaljan paatoksella. Voi sitä itsesäälin määrää.
Gorgoroth Detsroyer
Perustelu Se on kunnollista norjalaista black metallia
Gösta Sundqvist  Elina mitä mä teen
Perustelu   Sinä on kaikki asiat pielessä.
Eppu Normaali  Murheellisten laulujen maa
Perustelu Yhden Suomen merkittävimmän yhtyeen yksi legendaarisin ja hienoin kappale. Koko suomalaisuudessaan ja tummuudessaan ja onnettomuudessaan vaikuttava kappale. Kolahtaa osuvasti suomalaiseen kulttuuriin ja sanoitus pistää miettimään elämän äärimmäisyyksiä. Jumalainen biisi isolla ällällä.

Sininen sävel
Nightwish  Sleeping sun
Maj Karma  Sid ja Nancy
CMX  Talvipäivänseisaus
Perustelu  Kuvastaa vuodenajan tummuutta sanojen, sävelen ja vokalistin matalan äänen avulla hienosti. Karu kauneus hiipii (korviin) hämärän lailla. Hienoa, synkeä, runollinen kappale. Suomalais-ugrilaisen runonlaulantaperinteen jatkaja. Ei kaukana kurkkulaulustakaan  :)
Taisto Ahlgren Pettäjän tie
Perustelu  Paatosta ja synkkyyttä vaikka muille jakaa. Soi aikoinaan ”100” kertaa päivässä. Vieläkin karvat nousee pystyyn, kun joku känninen vetäisee karaokessa.
Pink Floyd  Goodbye cruel world
Perustelu Keski-ikäisen progerokkarin teini-angstinen tilinpäätös egosentriseen saagaan.
Kaseva     Tyhjää
Perustelu Jos musta on tyhjyyden, toivottomuuden ja surun väri, tämän mustemmaksi laulu ei tule.
Badalamenti   Twin Peaks Theme
Perustelu Tähän kappaleeseen kiteytyy sanat synkkyys, mysteeri, omituisuus, salaperäisyys sekä melkein hyvällä tavalla ahdistuneisuus. Siksi tämä kappale on jäänyt soimaan mielessäni mustansävyisenä.